MUUTTO OMAAN ASUNTOON


Niin kuin oon jo aikaisemmin puhunut, aion pitää välivuoden. Ajatuksena se on helpottava ja saan rauhassa miettiä, että mitä mä nyt oikeasti haluan tehdä tulevaisuudessa mm. ammatikseni. Toivon, että tuleva vuosi tulee avaamaan mulle uusia ovia ja mahdollisuuksia. Toivon, että vihdoin mullakin on aikaa päästä esimerkiksi blogitapahtumiin. Kutsuja satelee erilaisiin bloggaaja tapahtumiin, mutta mulla ei ole ollut aikaa ja energiaa lähtemään toisiin kaupunkeihin tapahtumien vuoksi. Se on todella pitkämatka täältä, missä asun vanhempieni luona. Ja nyt asiaan on tulossa muutos. Ollaan ystäväni kanssa katsottu kämppiä Lahden keskustasta ja nyt etsinnät ovat vihdoin ohitse. Saatiin asunto ihan Lahden keskustan ytimestä ja muutto tapahtuu kuukauden sisällä. Oon niin innoissani ja täpinöissäni! Tätä on odotettu kauan ja nyt se vihdoin toteutuu. Tuntuu uskomattomalta muuttaa läheisen kanssa samaan asuntoon ja kirsikkana kakun päällä, se sijaitsee mitä parhaimmalla paikalla! Nyt se alkaa; nimittäin uusi sivu elämässä ja seuraava askel kohti aikuisuutta. Toistaalta se ehkä hieman pelottaa, mutta toisaalta en voisi olla tyytyväisempi tähän päätökseen, meinaa oon jo kauan haaveillut omasta tilasta. Tiesin jo tammikuussa, että tänä vuonna tulee tapahtumaan suuria muutoksia elämässäni. Valmistun lukiosta ja kohta muutan Lahden keskustaan omaan asuntooni. Mitäköhän muuta tuleva vuosi tuo tullessaan?

6 comments

  1. oi vitsi, paljon onnea uudesta asunnosta! Mullakin välivuosi kutsuu muutaman kuukauden päästä, saa nähdä mitä kaikkea kivaa sitä pääsee ja ehtii tekemään :-)

    http://tthekidult.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee kiitos Noora:)! Noniin, sullakin siis välivuosi edessä, toivotaan että se tuo uusia mahdollisuuksia sullekin:)

      Delete
  2. Hurjasti onnea asunnosta! Välivuosi oli mulle ainakin paras vaihtoehto lukion jälkeen ja se todellakin antoi mahdollisuuden miettiä ammattivaihtoehtoja ja toisaalta myös keskittyä muihinkin juttuihin kuin kouluun :-) Ota ilo irti tulevasta vuodesta. Uskon, että sullakin se tulee olemaan ikimuistoinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noniimpä, on vihdoin aikaa keskittyä muihinkin juttuihi:) Ja kiitos paljon tästä kommentistä<3!

      Delete
  3. Paljon onnea asunnon saannin johdosta!! <3

    ReplyDelete

Kommentoithan asiallisesti.
Thank you♥