ONNISTUNUT SYYSLOMA


Koko syysloma on vierähtänyt hurjan nopeasti ja sekin varmaa johtuu siitä, että en oo malttanut päivääkään pysyä paikoillani. Keskiviikkona suuntasin ystäväni kanssa Lohjalle, missä viihdyttiin perjantaihin asti. Perjantai starttasi käyntiin uimahallissa virkistäytyen, jonka jälkeen lähdettiin Helsinkiä kiertelemään. Neljän aikaa yöllä lähdettiin ajamaan takaisin Lahteen päin ja päästiin perille vasta aamukuuden aikoihin. Voitte vaan kuvitella sitä väsymyksen määrää, kun niin myöhää lähdettiin takasin kotiapäin. Suunnittelin, että lauantain ottaisin rennosti tekemättä yhtään mitään, mutta toisin kävi. Lyhyesti sanottuna, mun lauantaihin kuului hyvän ruuan nauttimista mukavassa seurassa, kavereiden kanssa aikaa viettämistä Lahden yöelämässä ja aamuyöhön asti valvomista. Tänään sain itteni sängystä ylös vasta kahden aikoihin ja rästissä on lukuisia koulujuttuja, mitkä pitäisi saada tehtyä. Kokonaisuudessa mulla on menevä ja mukava syysloma takanpäin, mutta nyt täytyy keskittyä taas koulu- ja blogijuttuihin. Nyt aijon laittaa Netflixistä jonkin hyvän leffan pyörimään, joten toivotan teille rentouttavaa sunnuntaita!

2 comments

  1. Oi vitsi kuulostaa ihanalta syyslomalta! Törkeen magee laukku sulla! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä se kyllä olikin:)! Kiva että säkin pidät tuosta laukusta, kieltämättä se on aika magee:)

      Delete

Kommentoithan asiallisesti.
Thank you♥