TUESDAY MOOD


Ihanaa tiistai iltaa täältä sängyn pohjalta! (Oikeastaan ollaan jo lähes puolen yön puolella jos tarkkoja ollaan). Tänään on ollut normaalia kiireisempi päivä, mutta silti ihan jees. Heräsin jo ennen seittemää, koska kaheksalta suuntasin ajotunnille. Kymmenen kieppeillä pääsin sieltä kotia, niin kotiin päästyäni puin ylleni uuden aamutakin ja istuin pihalla aamupalaa syöden. Mä oon tunnettu siitä, että nukun helposti jopa kahteetoista asti, joten oli poikkeuksellista olla jalkeilla jo seittemän aikaa. Kahden aikaa lähdin Lahtee hakemaan mun skootteria korjaamolta. Tosiaan, sunnuntaina siitä puhkes rengas kahentoista aikaa yöllä, kun oltiin kaverin kanssa ajamassa rannalta kotiapäin. Onneksi sain sen jo tänään taas käyttööni. Myöhemmin suuntasin uudestaan Lahteen ja treffattiin Inkan kanssa kuvausession merkeissä, minkä jälkeen suunnattiin satamaan istumaan iltaa. En oo aikoihin räpsinyt näin paljon lifestyle fotoja, joten annetaan kuvien kertoa loput mun tiistai fiiliksestä höpinöiden sijaan. Nyt laitan läppärin kiinni ja sanon teille hyvää yötä.

6 comments

Kommentoithan asiallisesti.
Thank you♥